Ja kaikkea muuta

Eihän sille mitään mahda

2012-02-10T16:18:00.002+02:00

Siis etten pysty vastustamaan 3 pokkaria kympillä tarjouksia. Tällä kertaa Kampin Suomalaisessa kirjakaupassa. Kaiken lisäksi silmiin osui suomalainen fantasiasarja, jossa tarjolla oli "ikävästi" neljä osaa, joten piti ottaa vielä pari lisäkirjaa...

Kaiken lisäksi minulla on vielä edellisestä alesatsista pari kirjaa lukematta ja olen jumissa Hermann Hessen Lasihelmipelissä. Jumi ei tosin missään tapauksessa johdu kirjan huonoudesta vaan enemmänkin siitä, ettei ole aikaa keskittyä lukemiseen. Ja keskittymistähän tuo kirja vaatii, jos meinaa pysyä kärryillä. Parin sivun pikaluvut vauvaa toisella silmällä seuraillen eivät toimi. Varsinkaan, kun pikkumuru oppi konttaamaan ja vauhti on sen mukaista.

Onko kukaan jo lukenut tuota Ilkka Auerin sarjaa ? Onko hyväkin ? Jossain blogissa oli muistaakseni tästä jotakin, mutta enhän minä kuollaksenikaan muista, missä ja mitä...

Audrey Niffenegger : Hänen varjonsa tarina

2012-02-05T11:11:00.001+02:00

No jaa, mitäpä tästä nyt sitten sanoisi ? Lumiomena (muiden muassa) on tästä jo kirjoittanut aika tyhjentävästi. Minä en suoraan sanottuna oikein innostunut.

Tarina on hyvin rakennettu ja henkilöhahmotkin mielenkiintoisia, mutta... Tunnelma oli koko ajan hiukan painostava ja masentava. Minä kun olen tällainen peruspositiivinen optimisti, niin en oikein jaksanut tuota vatvomista. Enkä oikein ymmärtänyt miksi (paitsi juonellisista syistä) pitäisi nuoren naisen ryhtyä niin dramaattisiin tekoihin saavuttaakseen itsenäisyyttä. Minusta siihen riittää, kun kävelee ovesta ulos.

Tiedetään, minä en ole kaksonen enkä kovin syvälliseen psykologiseen luotaukseen kykeneväinen. Silti.

Välillä minua huvittivat samankaltaisuudet Sophie Kinsellan Kevytkenkäisen kummituksen kanssa. En ole ihan varma, onko kirjailija mielissään tuosta assosiaatiosta, mutta kun molemmissa kummitukset vaihtoivat vaatteita ajatuksen voimalla ja vakoilivat eläviä... Pitäisi varmaan oikein aloittaa uusi luokitus kummituskirjoille ja joskus vertailla, mitä kykyjä ja voimia kirjailijoiden mukaan niillä oikein onkaan.

Aikamatkustajan vaimo samalta kirjailijalta oli huomattavasti mielenkiintoisempi teemoiltaan. Ajan käsite ja sen rajoitteiden katoamisen vaikutus ihmisen olemukseen ja mieleen pistivät miettimään. Sitä voi suositella. Tämä toinen kirja on vähän siinä rajoilla - kyllähän sen lukee, mutten minä oikein saanut siitä irti sitten sen enempää.

Keittiössä tuoksuu - sitruunaleipä ja suklaamuffinssit

2012-02-03T11:53:00.000+02:00

Mikään maailmassa ei tuoksu niin hyvältä kuin tuore leipä, varsinkin kun siinä on sitruunaa höysteenä.
Tänään tuoksuun sekoittui vielä aiemmin tehtyjen suklaamuffinssien kaakaoaromi. En olisi millään lähtenyt pois keittiöstä. Siellä, kun on niin lämminkin uunin oltua päällä jo jonkin aikaa.

Arvatkaas, mikä noissa muffinsseissa on parasta ? Niissä kun on puolet punajuurta eikä yhtään lisättyä rasvaa, niin herkuttelusta ei tule edes huono omatunto !

Kotonaolon ehdoton hyvä puoli on mahdollisuus leipoa ja herkutella. Iloitsen jo etukäteen myös koululaisteni riemusta, kun perjantain välipalaksi on herkkuja. Nämä hetket loppuvat sitten, kun äiti taas palaa töihin... Nautitaan niin kauan kuin voidaan !

Siltä varalta, että leipomispeukaloa alkoi kutittamaan, niin tässä vielä linkit resepteihin.
Punajuurisuklaamuffinssit ja sitruunaleipä

Luokittelusta taas - tässä nyt "finaaliversio" kirjojen suhteen

2012-02-01T19:46:00.002+02:00

Eli tämmöistä luokittelua nyt sitten alan käyttämään, kunnes joku toinen tuntuu paremmalta. Laitoin tällä esille sivupalkkiin.

Dekkari
Elämäkerrallinen
Elämäkerta
Elämäntapakirja
Fantasia
Historia
Keittokirja
Klassikko
Lapset
Novellit
Nykykirjallisuus
Sarjakuvat
Viihde

Tuossa siis aakkosjärjestyksessä.

Päivitän myös vanhempia kirjoituksia vähitellen, joten luvut muuttuvat.

Huomattava asia on myös se, että lukumäärä ei välttämättä kerro oikeastaan ollenkaan luettujen kirjojen määrästä (niin kuin ei myöskään kirjailijoiden osalta) -Nämä luokitteluthan ovat blogikirjoituksille ja yhdessä kirjoituksessa olen välillä käsitellyt useampaakin kirjaa. Näin tulee varmasti olemaan myös jatkossa.

Hyvänmielenkirja Alexander McCall Smith : Pieniä ihmeitä autokorjaamolla Mma Ramotswe

2012-01-29T10:44:00.000+02:00

Voiko olla dekkaria ilman verenvuodatusta, ruumiita ja aseita ? Voi toki. Sen opin McCall Smithin Mma Ramotswen etsivätoimistosta. Tosin tämän kirjan olisi ehkä voinut luokitella myöskin viihteeksi. Lempeää luettavaa kuitenkin, kun seuraa Botswanan Naisten etsivätoimisto nr 1:n toimia.

Olin toki kuullut kirjasarjasta aikaisemminkin, mutta vasta nyt, Suomalaisen alennysmyynnin löytöjen myötä, tartuin itse kirjaan. Eikä harmita. Ennakkotietojen perusteella pelkäsin, että tarina jää vähän lässytykseksi, mutta ei toki. Mma Ramotswen ja Mma Makutsin henkilöhahmot ovat rikkaita ja särmikkäitä ja heidän pohdintonsa herättävät myös omia ajatuksia. Mma Ramotswen ottotyttären rampautumisella rahastava lääkäri ja se, miten rahanmeno ei oikeastaan ottovanhempia edes harmita, kuvaavat vanhemmanrakkauden voimaa yli itsekkyyden.

Etsivätoimistoon saapuvat nimettömät uhkauskirjeet sekä asiakkaan tarve löytää perheensä lisäävät mahdollisuuksia ihmisluonnon tutkimiseen, mikä onkin Mma Ramotswen lempipuuhaa. Tutkimukset suoritetaan perinteisellä etsivän jalkatyöllä ja lukijakin pääsee kurkistamaan Botswanan tapoihin.

Eihän tämä mitään suurta maailmankirjallisuutta ole, mutta tekee hyvää lukea tarinaa, jossa kyynisyydellä ei ole sijaa. Tulee itsellekin hyvä mieli.

Nuoruuden lukukokemuksia uusimassa - Hermann Hesse : Narkissos ja Kultasuu

2012-01-26T14:59:00.007+02:00

Tässä jokin aika sitten palasin nuoruuden vaikuttaviin kirjoihin. Niistä ensimmäisenä tuli luettua Hermann Hessen Arosusi. Arosusi on ensimmäinen kolmesta Hessen kirjasta, jotka yleensä niputetaan yhteen. Sarjan toinen kirja on "Narkissos ja Kultasuu". Kolmantena mainitaan "Lasihelmipeli".

Silloin joskus nuorena oli Arosusi mielestäni paras noista kolmesta. Näin vanhempana täytyy sanoa, että Narkissos ja Kultasuu oli huomattavasti kiinnostavampi ja vetävämpi lukukokemus. Ehkäpä tuo olemisen angsti puhuttelee nuorena paremmin. Aikuisempana ja jo elämää kokeneena on hyveen ja paheen, aistien ja hengen, tieteen ja taiteen välisten taistelun ja yhteensovittamisen tematiikka puhuttelevampaa.

Narkissos ja Kultasuu tapaavat saksalaisessa luostarissa. Narkissos on nuori opettaja, filosofisen ajattelun ja uskonnollisen kieltäymyksen tyylipuhdas edustaja. Kultasuu taas on aistillinen ja näkyväiseen ja olevaiseen kiinnittynyt taiteilija. Kirjaa halkovana teemana onkin toistensa vastakohtien välinen vetovoima, vaikka tarinassa saammekin pääasiassa seurata Kultasuun vaellusta kulkurina, naisten suosikkina ja lopulta myös taitavana kuvanveistäjänä. Miesten ystävyys kestää läpi elämän, vaikka heidän elämäntapansa ja jopa jumaluskonsa ovat täysin erilaisia.

On mielenkiintoista pohtia, miksi seuraamme nimenomaan Kultasuuta ? Eikö Narkissoksesta riitä tarinaan kerrottavaa ? Kaipa se vaan on niin, että rakkaustarinoista ja vaelluselämän vaikeuksista saa esille herkullisempia juonenkäänteitä. Askeettisen elämäntavan kuvaus ei ihmisessä herätä samanlaista mielenkiintoa. Eihän sitä tarvitse kuin katsoa lehtien otsikoita niin tietää, minkälaiset tarinat myyvät.

Silti Hesse etsii Kultasuun paheelliselle elämälle jonkinlaista oikeutusta ja löytää sen taiteen kautta. Kaikki Kultasuun kokemukset ovat tarpeen, jotta hän pystyisi jalostamaan niistä taiteen mestariteoksia. Tuttu olettamus perinteisestä taiteilija-elämästä ja sen tarpeellisuudesta.

Toinen ajatuksia herättävä alue on kirjan luoma kuva naisista ja naiseudesta yleensä. Kultasuu on menettänyt pienenä äitinsä ja hänen koko elämänsä kietoutuukin äidin etsimisen ympärille. Tuntuu siltä, että kaikki naissuhteet, vaikka pääasiallisesti puhtaasti seksuaalisia, toistavat äidinkaipuun teemaa. Jopa Kultasuun käsitys jumaluudesta muotoutuu enemmänkin Äiti Maan kaltaiseksi kuin perinteiseksi kristilliseksi jumalankuvaksi. Vaikka naiset kuvataan myös aikakauden (keskiajan) tapojen mukaan alistetuksi, jopa esineellistetyksi, niin Kultasuuhun jokainen heistä jättää oman jälkensä ja täydentää ikiäidin kuvaa.

Lukukokemuksena kirja on lumoava. Kieli on kaunista ja viipyilevää, mutta kuitenkin selkeää. Tarinan punainen lanka ei katoa, vaikka lukisi pienemmissäkin pätkissä. Tämä on ehdottoman suositeltavaa luettavaa, vaikkakin puhuttelee selkeämmin ehkä hiukan varttuneempaa lukijaa.

Nyt pitää vielä napata kirjastosta seuraavaksi tuo "Lasihelmipeli" niin saadaa trilogia täydeksi.

Kamalan kaunis Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

2012-01-22T13:17:00.005+02:00

Piti odottaa muutama päivä ennen kuin voi kirjoittaa tästä kirjasta. Sen verran syvän vaikutuksen se teki.

Kirjan teksti on kaunista, kuvailevaa ja soljuvaa. Se kertoo kahden päähenkilön vuoropuheluna kahdesta erilaisesta elämästä. Päähenkilöiden puheenvuorot vaihtuvat jouhevasti ja jotenkin minuun iski tuo kuvaileva ja vähän verkkainenkin kerronta. Jonkun verran tuntui olevan pieniä ajatusvirheitä. Juhannuksen aikoihin lumi pöllysi, kun lähdettiin autolla liikkeelle auraamattomalle tielle... Mitenkähän onkin mennyt kustannustoimittajalta läpi ?

Veronika on nuori kirjailija, joka saapuu kylään viimeistelemään uusinta romaaniaan. Astrid on vanha erakkomainen rouva, joka ei koskaan elämässään ole lähtenyt kylästä minnekään. Nämä kaksi erilaista naista ystävystyvät ja kertovat elämäntarinansa toisilleen.

Molempien elämässä on ollut traagista surua ja menetystä, rakkautta ja suuria tunteita. Erityisesti Astridin elämäntarina on liikuttava, vaikka minua vähän raivostuttikin hänen jäämisensä olosuhteiden vangiksi. Hänen lapsensa kohtalo aiheutti äitiyslomalaisella jonkunlaisen sydämenpysähdyksen ja oli pakko mennä ottamaan oma pieni syliin. Siinä kohtaa loppui minulla ymmärrys Astridia kohtaan, vaikka vihan vangiksi jäänyttä oli pakko sääliäkin.

Veronikan tarina on traagisesta tapahtumasta huolimatta valoisampi ja sen lopussa voi lukija optimistisesti ainakin toivoa hänen oppineen Astridin kertomuksesta jotakin ja ohjaavan elämäänsä sen mukaan.

Näin vahvasti vaikuttivat siis puhtaasti fiktiiviset henkilöt. Se kertonee jotain kirjan tasosta tai sitten vaan tuosta aiemmin mainitsemastani äitiyslomalaisen herkkyydestä. Kannattava lukukokemus, vaikka monen mainostamaksi lohtukirjaksi tästä ei kyllä ainakaan minulle ole.

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet myös mm. Kirjavan kammarin Karoliin a ja Kirsi Kirsin kirjanurkasta...

Dekkaria vaihteeksi - Ngaio Marsh : Dead Water

2012-01-19T16:57:00.005+02:00

Dekkarit ovat piristäviä, varsinkin tuollaiset vähän vanhemmat, joissa veri ei roisku eikä jännitys saa näkemään painajaisia. (Siis huolimatta tuosta aika karsean näköisestä kannesta - piti aina pitää kirja nurinperin, etteivät lapset pelästy ;-) Niin, ja joissa etsivät ovat sellaisia ihania persoonia ja herrasmiehiä...
Ngaio Marsh täyttää tällaiset toiveet takuuvarmasti. Aarrekokoelmastani löytyy vieläkin kirjoja, joita en ole lukenut ja tämä oli niistä yksi.

Pienellä Portcarrown saarella on luonnonlähde, jossa eräänä päivänä pieni Wally näkee "Vihreän rouvan", joka neuvoo häntä pesemään kädet lähteessä syylien karkoittamiseksi. Syylät katoavat ja parissa vuodessa saaren maine kasvaa laajaksi, vieraita tulee laajalti ja saaren asukkaat rikastuvat. Sitten saaren omistajaksi tulee vanha neiti, joka ei ole markkinahumusta ollenkaan mielissään ja aikoo laittaa pisteen saarelaisten bisneksille.

Tunteet kuohuvat ja murhahan siinä väistämättä tapahtuu. Sitten setvitään loppukirja kuka teki mitä ja oliko motiivina itse asiassa laisinkaan lähde vaan jotain ihan muuta.

Dekkarit kuuluvat minulla erottamattomasti kesään, joten näin alkuvuodesta lukemiseni lähti vähän hitaanlaisesti. Sitten pääsin vauhtiin ja kyllä, tämä on ihan yhtä nautittavaa luettavaa kuin muutkin Ngaio Marshin kirjat.

Omasta hyllystä haaste 2012

2012-01-19T16:47:00.004+02:00

Minä olen ollut vähän huono vastaamaan erilaisiin haasteisiin, mutta tämä sopii tälle vuodelle kuin nappi silmään. Kiitokset siis Opuscolon Valkoiselle kirahville muistutuksesta.
Tarkoituksena siis on löytää lukemista omasta hyllystä, mikä auttaa toivottavasti

1) löytämään vanhat rakkaat suosikit uudelleen
2) lukemaan ne muutamat, jotka vielä odottavat avaamattomina hyllyissä
3) poistamaan turhat/huonot viemästä tilaa - siis jos nyt saan laitettua kirjoja pois. Se on perinteisesti tuottanut minulle ylenpalttisia vaikeuksia, mutta viime vuonna jostain syystä onnistuin poistamaan muutaman...

Tämän haasteen toteutumista seuraan itse erillisellä sivulla ja olette tietysti tervetulleita sparraamaan mukaan :-)

Ensimmäisen jo luinkin, mutta palataan siihen vielä erikseen.

Kirjoitusten luokittelusta - apua kaivattaisiin

2012-01-17T19:00:00.000+02:00

Olen tässä itsekseni ihmetellyt, että mitenkä näitä kirjoituksia oikein pitäisi luokitella. Saisi itselleen (ja muille kommunikoitavaksi) tilastoja ja helpottaisi oikeanlaisten kirjoitusten löytymistä. Nyt kun blogissa on vasta 130 kirjoitusta niin saisi vielä korjattuakin luokitukset suhteellisen helposti.

Ensimmäiseksi kai pitäisi kirjoitukset jakaa seuraavanlaisesti :
Kirjat - elokuvat - ruoka - yleistä höpötystä
Näistä kai minä pääasiallisesti olen kirjoittanut ja tulen kirjoittamaan.
Seuraava taso onkin sitten paljon vaikeampi.

Miten olette itse luokittelua "hierarkisoineet" ? Miltäs seuraava vaikuttaisi kirjojen suhteen ?

Ensimmäinen taso :
romaani - novellit - elämänkerta - keittokirja - elämäntapakirja - tekniikka (esim. ereaderit jne)

romaanit ja novellit voisi sitten vielä jakaa esim seuraavasti
fantasia - historia - dekkari - elämänkertaromaani - viihde/romantiikka

Otan mielelläni ideoita ja mielipiteitä vastaan. Lisäksi olen varmastikin unohtanut jotain...

Susipalatsin kimppalukua

2012-01-16T09:28:00.002+02:00

ja siihen liittyviä kommentteja voi seurata Kirjavassa Kammarissa :-)

Tervetuloa mukaan !

Aurinkoa pimeään

2012-01-14T08:00:00.001+02:00

Kun ulkona sataa, loska loiskuu ja pimeys uhkaa nielaista keskellä päivää, niin varma keino mielenpiristykseen on kirkkaanvärinen kasviskeitto. Tämän syksyn ja "talven" kestosuosikki on meillä ollut porkkanasta, bataatista, myskikurpitsasta ja punasipulista keitetty keitto. Lisukkeet vaan ovat vaihdelleet. Tällä kertaa paistettiin Chorizo-siivuja ja revittiin persiljaa.

Paljon helpommaksi ei ruoanlaitto tästä mene, varsinkin kun samasta satsista saa vauvallekin oman mössönsä ennen kuin maustetaan. Suurin homma on alun kasvisten leikkaamisessa. Siis kaikkea suurin piirtein saman verran. Sitten vaan freesataan niitä hetki oliiviöljyssä kattilassa, kaadetaan päälle vettä kasvisten yläreunaan saakka, lisätään yrttiä (esim. persiljaa tai timjamia) ja keitetään kypsäksi. Erotetaan vauvan osuus ja lisätään aikuisille vielä joko suolaa ja pippuria tai fondia. Surrataan sauvasekoittimella ja nautitaan.

Lastenhoitajan päiväkirja - hömppätauko

2012-01-13T21:35:00.004+02:00

Kävin eilen kirjastossa. Matka kestää normaalioloissa 3 minuuttia, mutta tällä kertaa taisi mennä lähemmäs kymmenen. Polulla ei voinut jäämuhkuroiden ja vesiloskan takia kävellä eli painelin pitkin pusikoita. ONNEKSI tänään sataa taas lunta !

Vesisade ja pimeys masensivat kuitenkin, vaikka ajattelin alkuviikon Narniamaisen lumisadekävelyn vaikutuksen kantavan loppuviikkoon. Hyllystä lähti siis mukaan yksi kappale kevyttä lukemista, joka tosin osoittautui paljon vähemmän viihdyttäväksi kuin odotin.

Nicola Krausin ja Emma McLauhglinin kirjoittama "Nanny- lastenhoitajan päiväkirja" oli merkitty kirjastossa punaisella sydämellä romantiikaksi. Onhan kirjassa tietysti Nannyn pikaisesti kehittyvä suhde "Harvardin Namupalaan", mutta painopiste on tarinassa kyllä ihan jossain muualla. Nanny toimii lastenhoitajana superrikkaalle X:n perheelle. Perheen äiti on painajainen pahimmasta päästä. Äitinä kylmä ja etäinen, lastenhoitajaa lähinnä kalustoon kuuluvana orjana pitävä seurapiirirouva. Hän ei pidä työajoista saatikka työtehtävistä kiinni ja kippaa poikansa käytännössä Nannyn vastuulla. Nanny näännyttää itsensä sekä fyysisesti että emotionaalisesti tasapainoillessaan Rouva X:n yhäti kasvavien vaatimusten, tutkinnon loppututkielman ja uuden suhteen välissä.

Kirjan alkuasetelma tietysti on riskaabeli äitiyslomalaiselle, kun puhutaan lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista, ja minulla viihdytys loppuikin jossain kirjan kolmasosan jälkeen. Sen jälkeen lähinnä sydäntäni särki lapsen puolesta, halusin huitaista perheen vanhempia, jollain pesäpallomailaa painavammalla ja mietin auttaisiko ravistelu Nannya pitämään paremmin puoliaan. Silti luin kirjan loppuun. Kysymykseen siitä, johtuiko täysin turha yövalvominen minun kyvyttömyydestäni jättää kirja kesken vaiko kirjan vetovoimasta, veikkaisin vastaukseksi tuota ensimmäistä. Tiesin nimittäin, että erittäin todennäköisesti en tämän kirjan pariin enää palaisi, jos sen kerran suljen.

Älä kysy yöltä - Amos Oz

2012-01-10T16:47:00.007+02:00

Nappasin tämän kirjan kirjastosta ihan vain sen perusteella, että Tammen Keltainen kirjasto on yleensä hyvän laadun tae. En siis tuntenut kirjailijaa enkä kirjaa entuudestaan. Olin lukenut jo varmaan 30 sivua kuvitellen, että kirja sijoittuu jonnekin Neuvostoliittoon ennen kuin luin takakannesta kirjailijasta. On jokseensakin hämmentävää, että romaani Israelista voi viedä ajatukset niin suoraan Neuvostoliittoon. Suunnitelmakomiteat ja byrokratia, sotilaallisuus ja asepalvelus ja jonkinlainen slaavilainen surumielisyys tarinassa johtivat harhaan.

New York Timesin arvostelussa kirjaa oli kutsuttu melankoliseksi kamarimusiikiksi. Minusta se on erittäin osuva kuvaus. Tarina ei sisällä suuria tapahtumia eikä edes voimakkaita tunteita. Se soljuu hiljalleen eteenpäin. Vaikka juonen tapahtumat eivät suuria olekaan, niin lukijalle syntyy kokemus vaikuttavasta tarinasta ja henkilöhahmot tuntuvat saavuttavan jonkin tärkeän etapin ennen loppua.

Noa ja Theo ovat tarinan pariskunta. Heidän elämänsä pienessä autiomaakaupungissa on tapahtumaköyhää ja rutiininomaista. Rakkaus tuntuu väljähtyneen, jos sitä on koskaan oikeasti ollutkaan. Sitten yksi Noan oppilaista kuolee huumeiden takia ja tämän isä pyytää Noaa vetämään projektia huumenuorten kuntoutuslaitoksen perustamista varten pojan muistoksi.

Kirjassa kertojina vuorottelevat Noa ja Theo. Näemme kummankin näkökulman sekä projektin etenemiseen että heidän omaan tarinaansa. Tärkeintä kirjassa eivät olekaan itse tapahtumat tai niiden puute, vaan henkilöhahmojen sisäinen maailma. Se, miten eri tavalla samat tapahtumat voivat vaikuttaa ja kuitenkin luoda yhteisiä kokemuksia ja rakkauden tarinaa.

Deborah Harkness ; A Discovery of Witches - vaihteeksi erilaista

2012-01-08T10:05:00.005+02:00

Luokittelin kirjan suoraan sarjaan "vampyyriviihde", mutta ei tämä ihan tyylipuhdas lajinsa edustaja taida olla. On tarinassa vampyyri, montakin ja noitia ja demoneita ja rakkaustarina ja taisteluja... mutta sittenkin. Tähän mennessä ei vastaani ole tullut toista vampyyriviihdekirjaa, jossa olisi niin huolellisesti rakennettu henkilöhahmoja, heidän elämäntarinaansa ja olemustaan, erilaisten tapahtumien kautta. Samoin historiaan liittyvät kuvaukset ja yksityiskohdat ovat aika perinpohjaisia.

Yksityiskohdat tekevät tarinasta keskivertoa mielenkiintoisemman, mutta perinpohjaisuus myös vähän puuduttaa. Melkein 700 sivua eikä tarina ole vasta kuin alussa, eivätkä tarinan käänteet ole ainakaan vielä poikenneet "standardista".

Diana on nuori noita, joka vanhempiensa traumaattisen menetyksen jälkeen on kieltänyt kaiken taikuuden elämästään. Kuten genreen kuuluu, hän kuitenkin joutuu kykyjensä kanssa vastakkain, kun sattumalta saa käsiinsä alkemian historian tutkimustyönsä lähdekirjojen joukossa noidutun käsikirjoituksen. Taikuus herää ja Diana osoittautuu (tietysti) voimiltaan erityisen vahvaksi. Kun mukaan sotketaan komea vampyyri Matthew ja "lajien" väliset rakkaussuhteen kieltävä "otuskonventio" niin tarina nytkähtään liikkeelle tosissaan.

Darwinin evoluutioteoria kiedottuna alkemian historiaan, taikuuteen ja jopa aikamatkailuun koostavat omalaatuisen kokonaisuuden. Kirjoittajan tieteenhistorian tuntemus ilmenee selkeästi. Kirjasarjan toinen osa ilmestyy kuulemma tämän vuoden aikana. Tämä osa loppui luvaten vielä pientä irtiottoa vampyyrigenrestä ja makupaloja Tudorien ajan Englannista kiinnostuneille. Pitää varmaan lukea, tai sitten ei. Olen vähän kahden vaiheilla. Katsotaan miten käy.

Susipalatsi kimppaluvussa ja Kobon desktop-lukija

2012-01-05T18:12:00.006+02:00

Kirjavan kammarin Karoliina aloitti kivan kimppaluvun. Aiheena Hilary Mantelin Susipalatsi. Minäkin tahdon tietysti mukaan.

Kirjastossa kirjaa olisi joutunut varaamaan ja jonottamaan, mikä tekisi neljän kuukauden lukuajasta suhteellisen hankalaa. Niinpä päädyin tällä kertaa lukemaan kirjan englanniksi ja samalla testaan Kobon pc desktop -lukijasovellusta. (Ainakin siis siihen asti kunnes en enää kykene vastustamaan houkutusta tilata oma Kobo...)

Tähänastinen kokemus sekä Kobo-palvelun ostoprosessista että desktop readerista on yllättävänkin positiivinen. Oikeastaan vain tietokoneajan saaminen (kilpaillaan iltaisin samasta koneesta miehen kanssa) saattaapi tulla haasteeksi. Niin, eikä tässä työpöydän vieressä pääse oikein rötköttämään samalla tavalla kuin kirjan kanssa, mutta noin yleisesti ottaen lukeminen oli paljon mukavampaa kuin odotin. Johtuneeko sitten readeristä tai töissä hankitusta dokumenttien lukukokemuksesta, mutta ihan jouhevasti tarina eteni.

Palailen aiheeseen prosessin edetessä...

Pahanilkistä panettelua

2012-01-02T17:06:00.010+02:00

Erik Wahlströmin "Kärpäsenkesyttäjä" on ollut aiheena useammassakin blogissa. Esimerkiksi Hanna blogissa Kirjainten virrassa on kirjoittanut varsin tyhjentävän ja osuvan kuvauksen sisällöstä, joten en nyt lähde sitä sen enempää kuvailemaan. (Myös "Juuri tällaista"-blogissa on hyvä kuvaus).

Tarina etenee useammalla tasolla. Eri ajankohdat ja kertojat luovat kuvaa Suomen kansallisrunoilija Runebergista. Ja millaista kuvaa... välillä tuli sellainen olo, että tässä on kirjailija harrastanut sydämensä kyllyydestä ihmisen lempipahetta eli lajitoverin pahanilkistä panettelua. Välillä alkoi melkein harmittaa päähenkilön puolesta, hän kun ei enää ole paikalla puolustautumassa. Siitä ei kuitenkaan pääse yli eikä ympäri, että kirja on erinomaisen hyvin kirjoitettu ja ansaitsee paikkansa 2010 Finlandia-ehdokkaiden joukossa. En kuitenkaan taida tähän enää palata uudelleen.

Viime vuoden satoa ja uudenvuodenlupauksia

2012-01-02T09:32:00.007+02:00

Näin vuoden alkuun lienee hyvä luoda silmäys viime vuoteen ja muistella suuria tapahtumia ja blogin vaiheita.

Virtuaalielämän ulkopuolella ei meidän perheellä ole suurimmasta tapahtumasta epäilystäkään. Huhtikuussa Eriqou ja Kirppu saivat pikkuruisen pikkuveljen. Kahden kilon nyytistä on jo kasvanut yli 8kg reipas miehenalku, jolta eivät ole turvassa sen enempää pistorasiat kuin joulukuusenkoristeetkaan... Uudenvuoden malja siis nostettiin meillä perheelle ja erityisesti Totolle !

Blogissa taas tapahtui loppuvuonna sisältömuutoksia. Pääasiassa kirjoista kertoneiden tekstien joukkoon on alkanut ilmestyä reseptejä ja ruokaan liittyviä pohdintoja. Tämä siksi, että totesin nykyisen elämäntilanteen myötä uusien ruokakokeilujen ja reseptien määrän vähentyneen siinä määrin, että erillisen ruokablogin pitäminen ei enää tunnu mielekkäältä.

Kirjojen suhteen olen yllättänyt itseni parillakin asialla. Suurimpana muutoksena mainittakoon, että sain vihdoin itseni kulkemaan naapurissa olevaan kirjastoon. Minusta onkin tullut sinne ahkera asiakas. Tällä on ollut käytännössä kaksi vaikutusta lukemiseeni. Ensinnäkin, olen lukenut huomattavan paljon suomenkielistä kirjallisuutta, kun painopiste on siirtynyt siskolta ja matkoilta haalituista pokkareista kirjaston kovakantisiin. Toiseksi olen lukenut enemmän kuin pitkään aikaan ilman, että kirjahyllyjen natisevat liitokset ratkeavat lopullisesti. Hyvä minä !

Vuoden 2011 luettujen kirjojen saldoksi päätyi 68.

Kielijakaumana :
- 24 englanniksi
- 3 ranskaksi
- loput 41 sitten suomeksi.

Sisällöllisesti :
- 3 elämänkertaa
- 3 keittokirjaa ja yksi ruokaan liittyvä elämäntapakirja
- loput 61 ovat sitten enemmän tai vähemmän kevyttä fiktiota

Vuodelle 2012 voisi lukemisen suhteen asettaa seuraavanlaisia tavoitteita :
1) ranskankielistä kirjallisuutta voisi lukea suhteessa enemmän ihan kielitaidonkin ylläpitämiseksi
2) kirja per viikko oli jonkunlainen tavoite 2011, onnistuisikohan tänä vuonnakin >52 kirjaa. Riippuu tietysti vähän siitäkin, millaisia järkäleitä tulee kahlattua ja paljonko menee viihteen puolelle

Jotta päästäisiin edes tavoitteista toiseen, niin siirrynkin tästä kirjan ääreeen. Sitä ennen vielä kerran :

Kirjaisaa uutta vuotta 2012 - bloggaillaan

Suu makeaksi uuden vuoden kunniaksi

2012-01-01T09:16:00.006+02:00

Mikäpä olisikaan parempi tapa aloittaa uusi vuosi kuin pistämällä suu makeaksi ?

Näillä pähkinäleivoksilla saa joulukauden maut (kaneli, siirappi...) tyylikkäästi saateltua odottamaan seuraavan vuoden loppua. Meillä näitä on maisteltu ennenkin, mutta tällä kertaa sain kokeiltua uutta minimuffinivuokaani ja täytyy sanoa, että rahat eivät sen suhteen menneet hukkaan. Ei se tietysti mikään superkallis ostos ollutkaan, muistaakseni jotain 15 euron paikkeilla Confetissa.

Vähän vaatii aikaa taikinan leikkaamiseen ja asetteluun, mutta vaikeaksi tätä reseptiä ei tosiaankaan voi sanoa.

Taikina :
5 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl kanelia
2 rkl sokeria
1/4 tl suolaa
150g voita
5 rkl kylmää vettä

Täyte :
1 iso kananmuna
3/4 dl tummaa ruokokidesokeria
1/4 tl suolaa
25g voita sulatettuna
1 dl siirappia
1 1/2 pekaani-, saksan-, ja hasselpähkinöitä rouhittuina

voiteluun : muna (mikäli teet koristetähdet päälle)

Koristeluun tomusokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää rasva ja nypi seos murumaiseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna jähmettyä kelmuun käärittynä jääkaapissa noin 30 min.

Kauli taikina ohueksi levyksi. Ota siitä muotilla 24 pyörylää. Paina pyörylät muffinipellin voideltuihin syvennyksiin. (Paitsi että minä en kyllä edes voidellut uutta peltiäni ja hyvin irtosi). Tai painele taikina vuokiin käsin, jos kauliminen tuntuu ylivoimaisen työläältä :-) Jos haluaa, voi taikinasta leikelle vaikka tähtimäisen kannen täytteen päälle. Muussa tapauksessa määrästä riittää melkein tuplamäärään.

Valmista täyte. Vatkaa munan joukkoon sokeri, suola, sulatettu voi ja siirappi. Lisää seokseen pähkinät.

Mikäli teit kansikoristeet niin voitele kananmunalla. Paista uunissa 200 asteessa noin 20min.

Koristele jäähtyneinä tomusokerilla.

MAKOISAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE !

Mary S. Lovell : Mitfordin tytöt

2011-12-28T10:01:00.008+02:00

Tämänkin bloggauksen aloittaminen on venynyt. Syynä ei niinkään ole ollut kirjan vaikeus tai vaikuttavuus, vaan enemmänkin näkökulman valitsemisen vaikeus. Luin nimittäin muita kirjoituksia (Leena Lumi, Lumiomena) ja jäin pohtimaan, miten tätä oikein pitäisi tulkita.

Leenalla oli intohimoinen ote arvostelussaan ja hän toi esille minunkin ajatusmaailmaani kolahtavia ajatuksia kirjassa esitellyistä poliittisista suuntauksista (fasismi, kommunismi). Minun ajatukseni kyllä heijastelivat kirjaa lukiessa samoja tunteita, mutta yleisesti ottaen luin ehkä vähän eri tavalla. Huolimatta historiallisesta kontekstista, jossa Mitfordin tytöt elivät ja vaikuttivat, minulle jäi päällimmäiseksi ihmetys siitä, miten saman perheen lapset voivatkin osua ja onnistua pääsemään maailmantapahtumien keskipisteeseen. Tyttöjen ympäristön henkilögalleria on aika vaikuttava (Hitler, Churchill, John ja Bobby Kennedy jne.) On perheenjäsenten poliittisista suuntauksista mitä mieltä tahansa, yksittäisinä henkilöinäkin heidän elämäntarinansa ovat olleet jännittävämpiä kuin monet romaanit.

Elämäntarinoiden runsaus ja kompleksisuus on ehkä osaltaan myös tämän kirjan heikkous. Ainakin minun oli välillä vähän vaikea seurata punaista lankaa kunkin tytön kohdalla, varsinkin kun heitä kutsuttiin välillä ristimänimillä ja välillä taas lempinimillä. Tärkeät tapahtumat myös joskus ehkä vähän katosivat rönsyjen ja yksityiskohtien ylenpalttisuuden alle.

Ehkä pidin liiankin itsestäänselvänä sitä, että Hitler ja fasismi, samoin kuin Stalin ja kommunismi ovat historiallisesti täynnä hirmutekoja ja tuomittavia. Siksi kai tulin lukeneeksi kirjaa enemmänkin tirkistelijän tai tutkijan mentaliteetilla. Onhan se mielenkiintoista seurata todellisten henkilöiden vaiheita ja mielipiteiden kehitystä. Samalla voi ihmetellä ja kauhistella myös ihmisen kykyä sulkea silmänsä epämiellyttäviltä asioilta vuosien ja vuosikymmenten ajan.

Ja onhan Hitler voinut tahtoessaan olla yksityishenkilönä hyvinkin sivistynyt ja miellyttävä. Kuvataanhan monia sarjamurhaajia ja rikollisiakin useimmiten "hiljaisina ja miellyttävinä" naapureina. Vaikka miten haluaisimme hirviöiden muistuttavan satujen karmivia olentoja, on pahuus ihmisten keskellä usein naamioitunut ulkomuodoltaan huomaamattomaksi. Vasta aika tuo perspektiiviä ja ymmärrystä kokonaiskuvasta. Tämä on hyvä muistaa, kun itsekin muodostaa mielipiteitään ajankohtaisista aiheista.

Menipäs filosofiseksi... kaikkiaan kirja siis oli minusta mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää luettavaa. Kannattaa lukea ja muodostaa oma käsityksensä.

Toto toivottaa (ja äiti kanssa)

2011-12-24T06:41:00.001+02:00

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE !

Paluu nuoruuteen - Karen Blixen : Suuret tarinat

2011-12-23T14:17:00.002+02:00

Tätä bloggausta oli jotenkin vaikea aloittaa. Aihe taisi tuntua liian läheiseltä ja tutulta. Karen Blixenistä olen tykännyt tosi kauan. Siis nimenomaan itse kirjailijasta hahmona, persoonana ennen kuin olin lukenut häneltä yhtäkään kirjaa. Liityin nimittäin Suureen suomalaiseen kirjakerhoon vuonna 1986 ja yhtenä liittymistarjouksen ilmaiskirjana oli Judith Thurmanin Karen Blixenin elämänkerta. Tämä oli ennen kuin "Elämäni Afrikassa" nousi elokuvan myötä kaikkien tietoisuuteen, mutta minuun kolahti samantien.

Karen Blixen rakasti tarinoita ja piti itseään yhtenä viimeisistä suurista tarinankertojista. Hän myös eli kuin suurta tarinaa toteuttaen. "Eurooppalaisena Afrikassa" ja "Varjoja ruohikolla" näyttävät yhden puolen hänen kerronnastaan ja perustuvat kirjailijan omiin kokemuksiin. Niiden kautta saamme tutustua tarkkanäköiseen ja pohdiskelevaan kertojaan, joka vaihtaa komiikasta tragediaan mestarin joustavuudella.

Toiselta puolelta löytyvät mm. "Suuret tarinat" -teoksen sisältämät "Seitsemän salaperäistä tarinaa" ja "Talvisia tarinoita". Salaperäisissä tarinoissa romantiikan aatteiden ja tyylin mukaisesti eri puolilla Eurooppaa seikkailevat aateliset, taiteilijat tai muuten vain omalaatuiset henkilöhahmot. Hahmojen eteen osuu poikkeuksetta traagisia tapahtumia, joiden edessä he yleensä toteuttavat kohtalonsa loppuun asti taistellen, mutta kuitenkin myös osaansa taipuen. Sävyltään ainakin minulle tulee mieleen Venetsian karnevaalit ja niiden aikaiset naamioleikit sumuisten kanaalien reunoilla.

Talviset tarinat sijoittuvat pääasiassa Tanskaan ja ovat asteen verran raskasmielisempiä. Ehkä sen vuoksi minun on hiukan vaikeampi päästä niihin sisälle, niin erikoiselta kuin se ehkä syntyperältään suomalaistakin suomalaisemman henkilön suusta kuulostaa. En vain itse ole millään tasolla taipuvainen raskasmielisyyteen, joten kovin tummat sävyt tuppaavat minua lähinnä vähän väsyttämään.

Kaikkia tarinoita on kuitenkin nautinto lukea. Kieli on mahtavaa, myös suomennoksessa (Saija Palsbo & Juho Tervonen) ja tarinoissa on loppuun asti mietitty klassinen rakenne. Mestari on aina mestari. Karen Blixenin tarinoiden lukemiseen oman mausteensa antaa myös hänen elämäntarinansa tunteminen. Jotenkin hän onnistui kirjoittamaan tarinoihin sen saman tunnelman, urheuden ja kohtalonuskon, jotka välittyvät hänen omista vaiheistaan ja valinnoistaan.

Kiva lelu

2011-12-22T13:49:00.006+02:00

Ai että oli sisko ostanut itselleen kivan lelun Heathrown lentokentältä. Kobo touchscreenillä näyttää toimivan ihanasti kirjana. Ruutukin on sillä tavalla kivan matta, etteivät silmät varmaan väsy.

Niin, ja netin kautta on saatavilla hurja määrä kirjoja ladattavaksi, monia jopa ihan ilmaiseksi. Lisäksi.... TADAA... Kobolla saa luettua myös muualta kuin omasta palvelusta ladattuja kirjoja eli myös suomalaisista palveluista ladatut kirjat toimivat laitteessa.

Halukkaille löytyy myös Facebookin linkattua sosiaalisen median toimintaa, "merkkien" keruuta, kirjakommentteja, lukustatistiikkaa jne. Heti tuli mieleen, että lukupiireillä tämä olisi ihan mahtava väline. Facebookiin vaan sivu pystyyn ja yhdessä lukemaan.

On se aika houkutteleva peli... melkein olen kade ! Värikin on upea.

p.s. Lisätietoja herkusta löytyy täältä : www.kobo.com

Pikaista pizzaa ja vielä nopeampaa pitsamaista piirakkaa

2011-12-14T20:59:00.007+02:00

Joulukuussa on kiire - piste. Siksi ei blogiinkaan ole kertynyt enempää kirjoituksia. Itse asiassa on lukeminenkin hidastunut. Sain vasta nyt Blixenin loppuun ja jouduin jopa uusimaan lainan...

Tänään ei kuitenkaan tarkoituksenani ole runoilla Blixenin tarinoista vaan miettiä ruoanlaiton pikaisuuden määritystä. On vissi ero pitkän ajan vaativalla ja suuritöisellä ruoanlaitolla. Nopeiksi mielletyt wokit voivat itse asiassa vaatia kokkaajaltaan enemmän työtä ja aikaa kuin esimerkiksi työlääksi mielletty pitsa. Ensinmainituissa pitää pilkkoa ja leikata paljon valmiiksi ennen nopeaa kypsennystä. Jälkimmäisessä aikaa kuluu eniten taikinan nostattamiseen - ja silloinhan itse ruoanlaittaja voi vaikka... no, vaikka lukea kirjaa.

Tässä männä vuonna itse asiassa koin jonkunlaisen valaistumisen pitsanteon suhteen. On täysin mahdollista tehdä herkullista pitsaa myös arki-iltana, KUNHAN nostattaa taikinaa yön aikana jääkaapissa. Edellisenä iltana siis pyöräyttää nopeasti pohjataikinan ja laittaa sen jääkaappiin. Seuraavana iltana ei sitten tarvitse kuin kaulia, ripotella täytteet ja paistaa. Hyväksi koettu metodi meidän perheen perjantai-illoissa aina silloin tällöin.

Jokin aika sitten silmiini osui Waitrosen asiakaslehdestä (kiitos sisko !) myös Speedy Roasted Vegetable Pizza. Kokonaisvalmistusajaksi kehuttiin reippaasti alle tuntia. Pakko oli testata ja hyvää tuli. Tosin en välttämättä pitsaksi tuota mainostaisi, pohja kun on enemmänkin soodaleivän oloinen. Herkullista oli kuitenkin tämä pitsamainen piirakka ja valmistui ihan sutjakkaan.
Kuva löytyy yllä ja jonkunlaista ohjetta alla...

Punasipulia ohuina lohkoina ja kesäkurpitsaa kuutioina pannulla kypsennettyinä (jos uunikasviksia on jäänyt aiemmalta aterialta niin tämähän on mahtava resepti niiden käyttöön ja taas nopeutuu...)
kirsikkatomaatteja
mozzarellaa
pancettaa
parmesaaniraastetta

pohjataikina :
vajaat 2 dl täysjyvävehnäjauhoja
vajaat 2 dl vaaleita jauhoja
1/2 tl ruokasoodaa
1,5 dl jugurttia
2 tl maitoa

Sekoita pohjan ainekset pehmeäksi taikinaksi. Vaivaa nopeasti. Levitä leivinpaperille kaulinta apuna käyttäen. (Halkaisija n. 32 cm)

Levitä täyte päälle ja paista noin 20min (tai kunnes kypsää) 220 asteessa. Herkuttele rucolan tai muun vahvemman makuisen salaatin kera.

Apua ... kaikki luettavat blogit katosivat

2011-12-04T12:50:00.001+02:00

Mitä ihmettä ! Tulin katsomaan, mitä kaikkea muissa blogeissa onkaan taas viime päivinä kirjoiteltu ja ruudulla lukee " et seuraa tällä hetkellä yhtään blogia". Oman blogin lukijoita näyttää olevan sama määrä kuin ennenkin. Onko minut diskattu vai onko samaa ongelmaa muillakin ?

Ohhoh...

2011-11-28T08:53:00.001+02:00

Nyt nostaa kissa omaa häntäänsä.

Minulla oli tavoitteena lukea tänä vuonna ainakin kirja viikossa. Juuri tulin vilkaisseeksi Library Thingistä listaa ja tavoitteen mukaan voisin lopettaa lukemisen tältä vuodelta. Kirjoja oli jo 65 !

Enhän minä tietenkään lukemista lopeta. Karen Blixeniä löytyy tällä hetkellä yöpöydältä. Piti vaan tulla kehumaan välillä :-)

Lasten kauhua - marraskuun lukupäiväkirjaa

2011-11-28T08:31:00.006+02:00

Lokakuu oli pojilla pelkkää Aku Ankkaa (niin ja ulkoilua, kavereita, pelejä, koulua jne...). Esikoisen mukaan koulun pulpettikirjat riittivät lukemiseksi. Mitäpä äiti sitten siihen...

Marraskuussa sentään lähti esikoinen äidin kaveriksi kirjastoon ja otti itselleenkin luettavaa. Kaikkein parasta tässä on, että hän myös luki kirjan. Niin, ja äitikin pääsi tarkistamaan, että mitä se lasten kauhukirjallisuus oikein onkaan.

Mitä se sitten on ? No, ainakin tämä Goosebumps-sarjan edustaja eli R.L.Stinen "Naamioitu kostaja" (Hän on palannut ! Voiko show jatkua?) oli vähän sellainen 3 etsivää höystettynä yliluonnollisella. Eli salaisia retkiä pimeässä koulussa, maanalaisia luolia ja 70-vuotta vanha haamu... Aikuista ei pelottanut (onneksi ;-) mutta ehkäpä ala-astelainen saa jotain lisäväristyksiä.

Koulussa siis valmistellaan näytelmää, jota yritettiin esittää 70-vuotta sitten. Silloin vain päähenkilö katosi ja koko näytelmää on pidetty sen jälkeen kirottuna. Kummallisia asioita alkaakin tapahtua heti harjoitusten alussa. Naamioitu kostaja ilmaantuu estämään näytelmän etenemisen. Haamu vai haahuilija ? Saadaanko esitys pidettyä ja miten yliluonnolliset voimat siihen sekaantuvat ? Jänniä juttuja.

Kovasti tuntuu olevan Goosebumps-sarja ainakin kolmasluokkalaisilla suosiossa. Ihan on syrjäyttänyt Kapteeni Kalsarin.

Elizabeth I

2011-11-23T07:50:00.009+02:00

Tässä jokin aika sitten tuli televisiosta Cate Blanchettin tähdittämä elokuva Elizabeth I:sestä. Tarina oli hyvin muokattu Hollywoodin vaatimaan muottiin vaikka seurasikin historiankirjoitusta. Silti jotain jäi puuttumaan. Kaivoin esiin vanhan tuttavuuden eli David Starkeyn kirjan Elizabeth.

Vaikka kirja ei romaani olekaan ja kirjaa välillä hengästyttävää listaa nimiä, vuosilukuja ja uskonnollisia opinkappaleita, sitä lukee kuin viihdyttävintä kaunokirjallisuutta. Nuoren Elizabethin elämä ja kokemukset ovat kuin suoraan historiallisesta seikkailutarinasta. Kosijoita, vankilaa, salamurhaajia, kapinoita, kruunuja ja kruunupäitä riittää hurjassa tahdissa. Ihan uskomaton elämä ja uskomaton nainen.

Siis, jos ei tullut aiemmasta selville, hyvä kirja mahtavasta aiheesta. Suosittelen.

Leivotaan - uusi lehti ja suklaakakkua

2011-11-20T10:30:00.001+02:00

Kaupassa osui silmiini uusi leivontalehti - ytimekkäästi nimeltään "Leivotaan". Minulla kun on tunnetusti vakava heikkous ruokalehtiin, niin pystyin vastustamaan noin kolmen kauppareissun ajan ja sitten löysi lehti tiensä kärryyn.

Yhtään ei ole ostos kyllä harmittanut. Lehdessä on monia kokeilemaan houkuttelevia reseptejä ja aika kivasti suolaiset ja makeat tasapainossa. Yhden leipäreseptin jo ehdin kokeilemaan - hyvää tuli. Toinen kokeilemani resepti on lehdessä nimeltään "Evan suosikkikakku". Kyseessä on suklainen kuivakakku, jossa mukana häivähdys sitruunaa ja kanelia. Ihan superherkkua.

Vähäsen muutin reseptiä sen mukaan, mitä kaapista löytyy ja vaihdoin grammamitat desilitroiksi, mutta muuten seurasin aika uskollisesti. Alla resepti sellaisena kuin minä sen tein.

200g voita
2 dl ruokosokeria
1/2 tl suolaa
6 kananmunaa
3 dl mantelijauhetta
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 sitruunan raastettu kuori
2 tl kanelia
200g tummaa suklaata (Valrhona Caraibe 66%)

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vatkaa huoneenlämpöinen voi, sokeri ja suola vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet (paitsi suklaa) keskenään.

Lisää kananmunat voi-sokeriseokseen yksi kerrallaan siten, että laitat ruokalusikallisen kuivia aineita jokaisen kananmunan jälkeen ja vatkaat hetken aikaa voimakkaasti. Viimeisen munan jälkeen sekoita rouhittu suklaa loppuun jauhosekoitukseen ja lisää taikinaan hyvin sekoittaen.

Laita taikina hyvin voideltuun ja jauhotettuun vuokaan (tai vuokiin) ja kypsennä uunissa kunnes kakku irtoaa reunoista.

Tein itse kahteen pienempään vuokaan, jolloin paistoaika oli n.45 minuuttia. Yhdessä isommassa aikaa tarvitaan varmaan noin tunnin verran.

Reseptissä kehutaan, että kakku säilyy jääkaapissa viikkoja tiiviisti muovipussissa. Meillä ei keritty kokeilemaan, kun loppui parissa päivässä...

Kathryn Stockett : Piiat

2011-11-19T09:07:00.005+02:00

Kirjan takakansi mainostaa teosta "sydämelliseksi menestysromaaniksi arjen pienistä rikoksista ja uroteoista". Olen samaa mieltä sydämellisestä ja kai menestysromaanistakin, ja kertoohan tuo arjesta. Olen kuitenkin eri mieltä pienistä rikoksista ja uroteoista. Minusta tuolla lauseella vähätellään kirjan henkilöhahmojen toimia.

Tarinaa ei tarvinne sen kummemmin esitellä. Onhan tästä kirjoitettu jo monessa blogissa ja uuden filmin myötä myös yleisemmin julkisuudessa. Kirja kuvailee 1960-luvun Mississipin naisten elämää rotuerottelun leimaamassa yhteissössä keskellä poliittista murrosta. Valkoiset rouvat ja värilliset kotiapulaiset painivat lausumattomien sääntöjen ristipaineessa. Osa haluaa säilyttää entiset tavat ja osa tuntee tarvetta muutokseen, oikeudenmukaistamiseen. Ympärillä yhteiskunta vapisee liitoksissaan ja väkivalta tuo muutoksen liiankin lähelle joitakin henkilöhahmoja.

Miss Skeeter ryhtyy kirjoittamaan kirjaa kotiapulaisten kokemuksista heidän itsensä kertomana. Partnerikseen hän saa Aibileenin, ystävänsä kotiapulaisen. Juuri tarinan kirjoittamiseen liittyen minua vähän häiritsee tuo takakannen vähättely. Miss Skeeter ja Aibileen pelkäävät molemmat, miten tarinoitaan kertovien kotiapulaisten käy, mikäli heidät tunnistetaan. Erottamisen, hakkaamisen ja jopa murhaamisen pelossa tehtyä työtä voidaan tuskin pitää pienenä urotekona.

Sydämellisyyttä tarinaan tuovat lämminsävyiset henkilöt. Ystävyys ja avunanto vallitsevat. Joukkoon mahtuu kuitenkin myös ilkeyttä ja jopa rikoksia. Aika mustavalkoisesti pahuus tosin ilmenee valkoisissa emännissä ja varsinkin yhdessä heistä.

Tässä kirjassa on monta tasoa. Sitä voi lukea kuvauksena arjen tapahtumista, tai tarinan voi liittää historialliseen kontekstiinsa, jolloin se muuttuu astetta jännittävämmäksi ja järkyttävämmäksi. Minä jäin oikeasti miettimään, millaista elämä on "Syvässä etelässä" ollut (ja osittain kai on vieläkin). Ihmisten on täytynyt kärsiä myös psykologisista traumoista aika säännönmukaisesti. Aika usein lapset kirjan mukaan pitivät kotiapulaisia melkein oikeina äiteinään ja läheisempinä omia vanhempiaan. Miten ihmeessä he onnistuivat aikuistuttuaan selittämään itselleen eriarvoisuuden ja siihen liittyvät asenteet ja käytöstavat ?

Lisää Barcelonaa... Ildefonso Falcones : Meren katedraali

2011-11-12T12:05:00.008+02:00

Tässä tältä erää viimeinen Barcelona-teemainen kirja. Vähemmän mystiikkaa, enemmän uskontoa ja paljon keskiajan historiaa. Ildefonso Falconesin "Meren katedraali" on mukava tiiliskivi.

En olekaan pitkään aikaan lukenut oikein pesunkestävää historiallista romaania. Tässä on halukkaille yksi sellainen. Juoni on kiinnostava ja keskiaikainen Barcelona kiltoineen ja kirkkojen rakennusmaineen herää henkiin päähenkilön seikkailujen ympärillä.

Arnau on maaorjan poika, jonka elämän alun dramaattiset vaiheet vievät hänet isänsä kanssa Barcelonaan luomaan omaa onneaan. Vähitellen poika kerää asemaa ja mammonaa, kunnes joutuu vastakkain inkvisition kanssa. Arnau on ehkä hiukan liiankin sinisilmäinen ja suoraselkäinen, mutta hänen seikkailujaan seuraa mielellään.

Kaikkiaan kirja oli suhteellisen helppolukuinen. Edes runsas historiallisten yksityiskohtien määrä ei häirinnyt tarinan etenemistä. Mikäli niitä malttaisi painaa mieleensä niin oppisi paljon Barcelonan keskiajasta.

Väriä synkkään syksyyn - porkkanoilla

2011-11-09T08:30:00.004+02:00

Näin ihania värejä saa aikaiseksi raastetuista porkkanoista. Lähimmästä K-marketista löytyi tietenkin tuota tavallista oranssia, mutta sitten vielä lisäksi keltaista ja violettia porkkanaa.

Tuohon lisäksi paahdettuja maapähkinöitä, vihersalaattia ja Balsamico-siirappia. Näytti siltä, kuin olisi ollut joku hienompikin viritys edessä ja kelpasi niin lapsille kuin aikuisillekin :-)

Piristystä syksyyn ja vitamiineja !

Barcelonaa etsimässä... Enrique Moriel : Ajattoman kaupungin varjot

2011-11-08T13:40:00.007+02:00

Kun ensimmäistä kertaa ajoimme miehen kanssa halki Ranskan Bretagnesta Ardecheen, silmiini osui tienviitta. Viitan mukaan Barcelonaan oli matkaa alle 400 kilometriä. Hetken leikittelimme ajatuksella kääntyä viitan suuntaan ja käydä kyseisessä kaupungissa, mutta valitettavasti aikataulut ei antanut periksi. Tästä on aikaa yli 17 vuotta.

Yksitoista vuotta sitten menimme naimisiin ja häämatkan paikaksi oli valikoitunut... tadaa... Barcelona. No, töiden ja muuton takia emme päässeet heti häiden jälkeen häämatkalle. Itse asiassa odotamme häämatkaa edelleen, enkä minä ole päässyt Barcelonaan vieläkään.

Ehkä siksi kirjastosta valikoitui viimeksi parikin Barcelonaan sijoittuvaa kirjaa. Yksi niistä on Enrique Morielin "Ajattoman kaupungin varjot."

Jostain syystä kaikki lukemani Barcelonaan sijoittuvat kirjat ovat täynnä mystiikkaa, magiaa ja outoja tapahtumia. Carlos Ruiz Zafonin kirjat jo olivat täynnä salaisuuksia ja yliluonnollisuutta ja tämä Morielin kirja ei poikkea tyylistä. Vai mitä tuumitte halki aikojen elävästä vampyyristä päähenkilönä, tai siis yhtenä niistä.

Romaania ei kuitenkaan voi missään tapauksessa luokitella samaan sarjaan kuin nyt niin muodikkaat vampyyriromskut. Teos on monitasoinen ja pelkästään kertojaäänellä ja aikakausilla leikitellään läpi tarinan. Sekä nykyisyys että historia kietoutuvat toisiinsa ja lähentyvät vähitellen, kunnes saamme loppuun jonkunlaisen yhdistymisen. Tarina ei kuitenkaan lopu, vaan jää lukijan tehtäväksi miettiä jatkoa.

Kirja oli mielenkiintoista luettavaa ja tarinan edetessä saa myöskin mahtavan määrän tietoa Barcelonan rakenteesta ja historiasta. Kaupunki avautuu eteen entistä mielenkiintoisempana. Täytyypä tosissaan yrittää itsekin päästä paikan päälle tutustumaan.

Ja vielä kurpitsaa...

2011-11-06T18:18:00.004+02:00

Kurpitsaa syödään meillä tähän aikaan vuodesta melkein joka toinen päivä. Reseptejäkin on siis kokeiltu monenlaisia. Nyt löytyi yksi ihan "killeri" viimeisimmästä Glorian ruoka ja viini -lehdestä. Muutenkin kyseisessä lehdessä oli taas kaikenlaista kivaa kokeiltavaa.

Kyseessä siis on kikhernetäytetyt kurpitsat. Tein muuten ihan lehden reseptin mukaan, mutta en kovertanut raakaa kurpitsaa, vaan valelin puolikkaat öljyllä ja balsamicolla, ripottelin päälle suolaa ja pippuria ja kypsensin 200 asteisessa uunissa. Sitten vasta koversin maltoa täytettä varten.

Täytehän aloitetaan kypsentämällä silputtu valkosipuli ja sipuli pekonipalojen kanssa pannulla. Sitten lisätään kurpitsaa, keitettyjä kikherneitä, tomaattipyreetä, pala kasvisliemikuutiota sekä hiukan vettä. Pienen lisäkuumennuksen jälkeen sitten laitetaan fetajuustoa ja pinaattia. Lopuksi täyte laitetaan kurpitsankuoriin ja uuniin. Minä raastoin päälle vielä vähän parmesaania ja ripottelin paahdettuja pinjansiemeniä.

Oli tosi herkkua. Tarkempia määriä löytyy lehdestä, mutta minä kyllä heitin tällä kertaa ihan summamutikassa ja herkkua tuli...

Syksy on tullut...

2011-11-05T15:45:00.003+02:00

Uskottava se on, syksy on tullut ihan tosissaan. Eihän tuota auringoksi ymmärtäisi, jollei tietäisi...
Kylmäkin melkein tuli.

Tahtoo oopperaan !

2011-11-05T15:23:00.000+02:00

Tämä kannattaa tsekata... oikeaa asennetta kulttuuriministerin kommentteihin vastatessa :-)

Tahtoo oopperaan !

Lisää taikureita ja taikaa... Maria V. Snyder : Sea Glass & Storm Glass

2011-11-05T09:05:00.003+02:00

Opal Cowan on opiskelijana Sigian taika-akatemiassa, mutta ei koe olevansa kovinkaan erityinen taikuri. Itse asiassa hänen taikansa toimii lähinnä vain hänen itse puhaltamissaan lasiesineissä, joiden kautta toiset taikurit voivat keskustella keskenään - jonkunlaisia kännykän korvikkeita siis. Nämä kirjat eivät kuitenkaan olisi aitoja genrensä edustajia, jollei Opal joutuisi lasitaikuutensa vuoksi seikkailuihin, joiden tiimellyksessä hänesä löytyy yllättäviä voimavaroja ja kykyjä.

Tarina on viihdyttävä eikä nopeista käänteistä ole puutetta. Miellyttävää oli myös se, etteivät henkilöhahmot olleet perinteisen mustavalkoisia. Pidetystä poikaystävästä löytyy epämiellyttävää kunnianhimoa, äkäpussista sulhasainesta ja pahin kiduttaja osoittautuukin melkein inhimilliseksi...

Mukavaa viihdettä siis ja hyvin kirjoitettua tekstiä. Vielä olisi yksi osa jäljellä Opalin tarinaa, mutta taitaa riittää tältä erää. Kakkososa loppui sopivaan kohtaan.
Niin, ja jos haluaa lukea pidemmän listan samantyypttpisiä kirjoja, niin kannattaa aloittaa Snyderin Zaltana-sarjasta (Poison Study jne...). Sen tapahtumat ajoittuvat ennen Opalin seikkailuja ja näissä kirjoissa viitataan aikaisempiin tapahtumiin ja selitetään niiden seurauksia sen verran yksityiskohtaisesti, että saattaapi lukukokemus mennä pilalle. Minua ei ainakaan kiinnosta nyt yhtään tuo toinen sarja, kun loppuratkaisu on jo selvillä.

Kurpitsamuffinssit à la Jamie

2011-11-03T06:37:00.002+02:00

Syksy on kurpitsa-aikaa. Tänä vuonna meillä ei pihalta tule kuin pari pientä, mutta onneksi Espoossa ainakin Citymarketeissa näyttää olevan erilaisia kurpitsoja. Viimeksi mukaan tarttui italialainen luomu Butternut squash (myskikurpitsa muistaakseni suomeksi), josta isäntä taikoi meille herkkumuffinsseja. Resepti on Jamie Oliverin "Jamie at Home" kirjasta ja meillä vakiokamaa aina kun saadaan kurpitsa käsiimme. Kuten "Jamies 30 minutes meals" myös "Jamie at Home" toimii mahtavan hyvin ihan lukukirjanakin.

Näihin muffinsseihin tulee oikeasti himo eivätkä ole edes mitään hirmuisen epäterveellisiä... (lue : ei voita ja sokerin määrääkin voi pienentää). Minä pistelen näitä siis hyvällä omallatunnolla aamupalaksi, lounaalla jälkkäriksi, iltapäiväteen kanssa, illalla jälkkäriksi ja välillä aina muuten vaan...

Resepti löytyy vanhasta ruokablogistani, oikein kuorrutuksen kera, mutta laitetaan nyt tuo perusresepti vielä tännekin :-) Tässä sellaisena kuin itse sen tällä hetkellä teemme.

Kurpitsamuffinssit

400g hienonnettua Butternut Squashia (pesty, ei kuorita eikä keitetä)
2-3 dl Demerara sokeria
4 munaa
hiukan suolaa
4,5 dl jauhoja
2 kukkurallista tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
iso kourallinen hienonnettuja saksanpähkinöitä
alkuperäisessä reseptissä käsketään laittamaan melkein 2 dl öljyä, mutta toimii kyllä vähemmälläkin. Laitamme nykyään varmaan sellaisen reilun desilitran verran.

Hienonna ja sekoita kaikki ainekset löysäksi taikinaksi. Laita muffinssivuokiin ja paista 180 asteessa n.20-30min, kunnes tikulla koitettaessa kypsiä.

Viimeksi innostui isäntä myös kokeilemaan suolaista versiota ja korvasi öljyn ja kurpitsan pestolla. Vähän vaatii resepti vielä kehittelyä sillä kuohkeus puuttuu. Toimii kuitenkin ihan hyvin sellaisena vähän keksimäisenä tuorejuuston kera. Pesto maustaa mukavasti.

Kevyttä viihdettä - Sophie Kinsella : Kevytkenkäinen kummitus

2011-11-02T14:29:00.004+02:00

Olen joskus lukenut Himoshoppaajasta muutaman sivun ja jättänyt siihen ja yleensäkin chick lit ei ole ollut ensimmäisenä lukulistalla. Odotukset eivät siis olleet korkealla, kun kirjastosta tarttui mukaan Sophie Kinsellan Kevytkenkäinen kummitus. Osittain kirja vastasikin odotuksiin tai lähinnä niiden puutteeseen. Alussa en millään meinannut päästä tarinaan mukaan, kun jaariteltiin Laran ongelmista firmansa kanssa ja haikailusta ex-poikaystävän perään. Kun Laran isotäti, ihanan itsekeskeinen ja huvittelunhaluinen, 20-luvun tyttönen ilmaantuu kummittelemaan vaatimaan Laraa etsimään kaulakorunsa tarina pääsee vauhtiin ja on loppujen lopuksi oikeinkin hauska ja herttainen.

Ystävyys, ystävän auttaminen, pahan palkka ja rakkauden löytyminen ovat ikuisia aiheita niin chick litissä kuin monella muullakin kirjallisuuden alueella. Täytyy myöntää, että tässä kirjassa teemoja käsiteltiin raikkaasti ja odotukset seuraavaa genren edustajaa kohtaa nousivat ylöspäin sen ansiosta.

Kirja + ruoka = Jamie's 30-minute meals

2011-11-01T14:07:00.005+02:00

Näin siis tänään yhdistellään sekä uutta ruokateemaa että vanhaa tuttua kirjateemaa. Aiemmin jo pohdimme, milloin keittokirja on luettu. Lopputuloksena oli, että kunhan on ymmärrys sisällöstä ja resepteistä niin keittokirjan voi luokitella luetuksi. Ei tarvitse lukea jokaista reseptiä sanasta sanaan eikä varsinkaan kaikkea valmistaa.

Tämä kirja on siis nyt luettu ja luettu uudelleen ja selattu vielä kerran jos toisenkin. Inspiroivaa lukemista kiireiseen viikkokokkaukseen, vaikkei ihan Jamien konseptia seuraisikaan.

Aina innovoiva Jamie onkin tässä kirjassa ottanut ihan uudenlaisen otteen kiireiseen kokkaukseen. Valkosipulinpuristin on kovassa käytössä ja valmistuotteitakin käytetään. Jamie ei kuitenkaan olisi Jamie, jos ei pitaleipiäkin pitäisi tuunata paremmaksi.

Lupaus lukijalle on, että kiireisenäkin iltana on mahdollista tehdä herkullinen kotiruoka-ateria perheelle puolessa tunnissa. Ihan en tuohon usko, sillä harvalla meistä löytyy kaikki listatut työvälineet ja koneet eikä monellakaan ole Jamien tottumusta keittiöhommiin. Minusta ei kuitenkaan ole ollenkaan oleellista, kuluuko kokkaukseen puoli tuntia vai peräti 40 minuuttia. Ateriakokonaisuudet ovat houkuttelevia. Resepteissä on aina joku pieni juju joko luomassa lisää makua tai helpottamassa/nopeuttamassa kokkausta. Ohjeet on rakennettu opastamaan ateriakokonaisuuden valmistelussa eli ajoitukset ja järjestys eivät seuraa yksittäisiä reseptejä vaan kaikkia ruokalajeja samaan aikaan. Yksittäisenkin reseptin seuraaminen on helppoa, sillä jokaisen kappaleen alussa lukee, mihin ruokalajiin ohje liittyy.

Testasin Wonky Summer Pastan ohjeen näin marraskuun alun kunniaksi. Hyvin upposi ja valmistui nopeasti. Perusohje, jota lukiessa ajattelee, että :" juu,, juu, tiedetään - näinhän tämän voi tehdä", mutta jota ainakaan minä en spontaanisti kiireessä tulisi keksineeksi.

Kenelle tätä sitten voi suositella ? Oikeastaan kaikille, jotka haluavat saada nopeasti pötyä pöytään. Kokkausta aloittelevat saavat yksityiskohtaiset ohjeet ja kokeneemmille löytyy inspiraatiota nopeista resepteistä. Laadukkaasti ja huolella tehty kirja, niin kuin Jamie Oliverin opukset yleensäkin.

Eat&Joy Kluuvin kauppahallissa - pikainen kierros ja pienoinen pettymys

2011-10-31T15:46:00.007+02:00

Ehdittiinpä tänään viimein käymään pikaisesti tuolla Kluuvin uudessa Eat&Joy lähiruokahallissa. Ihan oli mielenkiintoinen paikka, vaikka ennakkomainonnan (esim. tuon allaolevan houkuttelevan videon) pohjalta odotukset olivat kyllä korkeammalla.

Lihatiskiähän on kovasti kehuttu etukäteismaininnoissa, mutta ei se kyllä nyt suoranaisesti houkutellut ostamaan tai mitenkään erityisesti ollut inspiroivan näköinen. Ehkäpä tuonne mennessä jo pitää tietää, mitä haluaa ja se pitää osata pyytää erikseen ? Minä odotin selkeää tarjontaa myös harvinaisemmista ruhonosista, mutta esillä näytti olevan lähinnä paistia ja filettä, vaikka rotuna olikin positiivisesti Kyyttö.

Kovasti yritimme miehen kanssa selitellä itsellemme, että ollaan Suomessa eikä Ranskassa. Ei siis pidä heti odottaa samanlaista tarjontaa, kun ei välttämättä täällä ole asiakaskuntaakaan. Silti tuli ikävä miehen kotikonnuille kylänsä "boucherieta" muistellessa ja meinasin tipahtaa istualleni kuullessani kanipaistin hinnan... 80 euroa kappale !!!

Leipäosaston tarjonta näytti hyvältä, mutta vähän oli vaikea ymmärtää, oliko kyseessä itsepalvelutiski vai palvelutiski. Toisia asiakkaita kovasti palveltiin, mutta minä en ilmeisesti kuulunut sisäpiiriin. Myyjällä kun oli huomattavasti enemmän aikaa ja asiaa myöhemmin paikalle tulleelle tutulleen, kuin jo jonkun aikaa vuoroaan odottaneelle asiakkaalle.
Me siis siirryimme pienen haahuilun jälkeen Vanhaan Kauppahalliin Tuula Paalasen juustotiskille ja hänen naapuriinsa leipäostoksille. Siellä palvelu oli yhtä ystävällistä ja tehokasta kuin aina ennenkin.

Aion kuitenkin antaa Kluuvin hallille vielä ainakin yhden mahdollisuuden. Menemme tässä joku päivä vauvan kanssa oikein kunnolla tutustumaan valikoimaan ja kyselemään resepti kädessä tarveaineita. Kenties (liha)tiskin alta ilmestyy kaipaamiani "pork bellyä" ja kunnollista naudan kylkipaistia. Niin, eikä se Kluuvin juustotiskikään oikeastaan näyttänyt yhtään hullummalta...

Blogissa tuulee... uusia kujeita uudella nimellä

2011-10-30T18:12:00.004+02:00

Huomasin tässä, että koneaika on kovasti kortilla. Siispä luovun yrityksestä päivittää kahta blogia.
Ruokablogi "Meidän murkinat" siis hiljenee ja samalla tänne ilmestynee aina välillä myös ruokaan ja resepteihin liittyviä bloggauksia. Kertokaa, jos blogikonsepti menee liian sekaiseksi ja jossain vaiheessa rupeaa ärsyttämään.

Ja sitten siitä nimestä...

"Eriqou" on nimimerkki, jonka otin käyttöön joskus vajaat 10 vuotta sitten esikoista odottaessani ja Vauva-lehden sivuilla chattaillessani. Koska kyseessä on myöskin pojan lempinimi kotipiirissä niin vapautan sen jo nyt, ennen kuin tarvitsee omaan käyttöönsä internetin ihmemaailmassa. Ei nimittäin varmaan mene kauan ennen kuin tänne eksyy omiin juttuihinsa.

Bloggailua ja kommentointia en kuitenkaan aio lopettaa, joten vaihdan vain lennossa nimeä ja otan käyttöön oman nimeni / nimimerkkini. Tunnisteenani siis tästä lähtien Minna Vuo-Cho tai Minna tai vaan Vuo-Cho... Näitäkin, kun on eri yhteyksisä tullut käytettyä.

Näin siis jatketaan, lisää muutoksia luvassa sitten kun siltä taas tuntuu...

Kirje Siperiasta

2011-10-28T17:50:00.003+03:00

Jos Mangopuun alla kuvasi elämää omien valintojen kanssa, niin Kirje Siperiasta kertoo tarinan, jonka päähenkilöllä ei valinnanmahdollisuutta ole. Christian Sundgren on toimittanut tätinsä Elna Schadanoffin tarinan tämän kirjoittaman käsikirjoituksen pohjalta.

Suomenruotsalaissyntyinen Elna asui Venäjällä Stalinin puhdistusten aikaan. Hänen miehensä vangittiin ja Elna tuomittiin Siperiaan, ainoana rikoksenaan olla naimissa valtakunnan "viholliseksi" epäillyn miehen kanssa. Elnan oma ääni kertoo äidin tuskasta hänen joutuessaan eroon lapsistaan ja vaimon huolesta miehen kohtalosta. Samalla hän kuvailee myös, miten ihminen sopeutuu ja henkiinjäämisvaisto auttaa selviytymään vaikeissakin oloissa.

Kymmenen vuoden karkotuksen jälkeen Elna sai palata Moskovaan, mutta mikään ei tietenkään enää ollut ennallaan. Elämänsä lopulla hän muutti Suomeen perheensä luo.

Elnan koskettava kohtalo saa miettimään vallan mielivaltaisuutta pahimmillaan. Ei mikään ihme, että hänen muistelmiaan ei aikoinaan julkaistu lendistösensuurin vuoksi, vaikka ehkä olisikin ollut ihan terveellistä tuoda esille muuten huhun tasolla pysyneitä hirmutöitä.

Parasta kirjassa on henkilökohtainen ote Elnan osuudessa, mutta myös hänen veljenpoikansa keräämät historialliset faktat ja selitykset ovat mielenkiintoisia. Kannattaa siis lukea, ainakin siksi, että muistaisimme.

Siri Hustvedt - Kesä ilman miehiä

2011-10-24T16:48:00.012+03:00

Aiemmin samalta kirjailijalta lukemani "Lumous" tuotti kylmiä väreitä painostavalla tunnelmallaan. "Kesä ilman miehiä" ei ole yhtään vähemmän taidokkaasti kirjoitettu, mutta tunnelma kirjassa on huomattavasti valoisampi, miltei toiveikas.

Aihetta ei kuitenkaan voi kevyeksi kehua. Mian aviomies haluaa pitää paussin 30 vuotta kestäneestä avioliitosta. Paussin ajattelu vie Mian sairaalan psykiatriselle osastolle, mutta itse tarina kertoo ajasta sairaalan jälkeen. Mia palaa lapsuudenkaupunkiinsa vetämään runokurssia varhaisteineille ja seurustelemaan äitinsä ja hänen ystäviensä kera. Kirjassa kietoutuvat toisiinsa nuorten tyttöjen väliset kahnaukset ja kiusaaminen, Mian omat nuoruusmuistot sekä kontrastina vanhainkodin asukkaiden toimet ja ajatukset.

Vaihtelevien henkilöhahmojen, yksittäisten tapahtumien ja ajatusten sekamelskasta kirjailija kutoo lämminhenkisen tutkielman ikäpolvien välisistä eroista ja ajattelun kehityksestä ajan kuluessa. Jonkin verran aiheiden ja aikojen moninaisuus välillä häiritsi, mutta yllättävän hyvin tarinassa pysyi mukana.

Kirjaa luki mielellään, mutta silti ehkä pitäisin tätä kokonaisuutena hiukan Lumousta heikompana. Kesä ilman miehiä ei taida jättää ihan niin painokasta muistijälkeä.

Seija Vilén - Mangopuun alla

2011-10-17T11:56:00.008+03:00

Tästä kirjasta on puhuttu blogissa jos toisessakin. (Esim blogeissa Inahdus, Kirjamielellä , Sallan lukupäiväkirja ) En ole yhtään varma, että omaan mitään kovin uutta sanottavaa. Mielenkiintoinen kirja nuoren tytön hurahtamisesta Krishna -liikkeeseen ja hänen tiestään sieltä pois. Muistuttaa taas kerran siitä, miten haavoittuvaisia ovat nuoret etsiessään omaa identiteettiään ja miten sitä voikaan ottaa kaken vastaan kyseenalaistamatta itse asettamaltaan auktoriteetilta.

Itse vierastan kaikkea fanatismia, omien uskomusten parhaaksi julistamista ja eritoten muiden tuomitsemista. Siksi karvat nousivat pystyyn monessa kohtaa. Syynä ei tosin ollut kirjan tyyli. Seija Vilén ei millään tavalla julista suuntaan eikä toiseen. Kertomus etenee, miltei lakonisesti faktojen kautta. Välillä saattaa lukija tunnistaa vähintäänkin sarkasmin häivähdyksen vaikkei vihaa tai katkeruutta silmille sivuilta hyppääkään. Hiukan häiritsi paikoittain tyylin koristeellisuus, vaikka pistinkin sen (stereotyypittäen) intia-vaikutuksen oireeksi. Välillä oli vaikea saada tekstistä otetta juuri tuon hiukan kiemuraisen tyylin takia, mutta se voi kyllä johtua myös lukijan väsymyksen asteesta eikä kirjasta itsestään.

Siilin eleganssi

2011-10-11T12:21:00.009+03:00

Siilimäinen olo minullakin - tekisi mieli pistää piikit pystyyn ja käpertyä jonnekin lehtikasan alle nukkumaan. Nuhaisen vauvan kanssa valvottu yö painaa pahasti. Koitan nyt kuitenkin saada tähän jotain järkevää kirjoitettua sillä kirjaston kirjan eräpäivä lähestyy uhkaavasti.

Pidin Muriel Barberyn kirjan lukemisesta kovasti. Lyhyet luvut ja ajatelmat sopivat hyvin vauvan äidin katkonaiseen lukutyyliin. Ovenvartijarouvan, rikkaan perheen nuoren tytön ja japanilaisen herrasmiehen ystävyys oli mielenkiintoista luettavaa. Ei silti, että siihen olisi päästy kovin nopeasti Puolet kirjasta pohjustetaan sitä, miksi ystävyys näiden ihmisten välillä on niin suuri juttu.

Kirjan siili on ovenvartijana toimiva rouva Michel. Hän rakastaa Tolstoita ja oopperaa, lukee filosofiaa ja käy taidenäyttelyissä. Kaikki asioita, joita luokkayhteiskunnassa ei kukaan odota ovenvartijarouvan tekevän. Siksi rouva Michel on nostanut piikkinsä pystyyn ja rakentanut ovenvartijan roolista itselleen panssarin, jonka takana kukaan ei tiedä hänen todellista olemustaan. Kunnes... angstinen varhaisteini Paloma suunnittelee itsemurhaa syntymäpäiväkseen ja etsii syitä elää. Hän kiinnostuu salaperäisestä ovenartijasta ja löytää ystävän. Lisäksi taloon muuttaa japanilainen herra Kakuro Ozu, joka ei välitä (tai tiedosta) luokkaeroista ja haluaa selvittää rouva Michelin salaisuuden.

Herra Ozu ja rouva Michen pitävät kaikista samoista asioista. Heillä on yhdessä hauskaa. Heidän ystävyydestään voisi tulla vaikka mitä kaikesta epätodennäköisyydestään ja epäsovinnaisuudestaan huolimatta. Valitettavasti tarina katkeaa kesken. Emme koskaan saa tietää, miten suhde kehittyisi. Ehkäpä kirjailija itsekään ei tiennyt, miten tarina oikein voisi jatkua. Onko ovenvartijan ja rikkaan eläkeläisen ystävyydellä tulevaisuutta ? Eikö kirjailija halunnut ottaa kantaa ?

Loppu siis jäi vähän häiritsemään, vaikka kirja muuten olikin erinomainen. Ranska on monessa suhteessa aika vanhoillinen ja elitistinen maa, vieläkin. En taida tietää minäkään, miten tarina olisi voinut jatkua. Siksi olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miten ranskalainen kirjailija olisi tarinaa kehitellyt.

Syksy tulee

2011-10-07T15:58:00.004+03:00

Pidän kaikista vuodenajoista, mutta syksyssä on jotain erityistä. Ehkäpä tämä erityisyyden tunne johtuu juuri minulle tärkeiden värien runsaudesta. Tiedä häntä. Sen kyllä tiedän, että nautin suunnattomasti olohuoneen ikkunan näkymästä. Villiviinin syysvärit yhdistettyinä Hortensian syysasuun.
Tähän aikaan vuodesta ei aurinko enää jaksa nousta tarpeeksi korkealle valaistaakseen tuota seinää, mutta värit ovat upeita varjossakin.

3 etsivää ja Aavejärven arvoitus

2011-10-06T16:50:00.007+03:00

Esikoisella oli 3 etsivän tapaus Änkyttävä papukaija koulussa pulpettilukemisena. Niinpä minä sitten kaivoin mummilassa esille oman vanhan kirjani samasta sarjasta. Lopputuloksena oli pojan kommentti siitä, miten 3 etsivää ovat ihan tylsiä ja kirja jäi omaksi lukemisekseni.

Siispä vietin hetken nuoruuden nostalgiapoluilla. 3 etsivää on juuri niin hyvin kirjoitettu salapoliisitarina nuorille kuin muistinkin. Hitchcock osasi asiansa myös kirjojen osalta.

Vuosikymmenien dekkarilukukokemusten jälkeen juoni on tietysti vähän ennalta-arvattava, mutta ihanan perinteinen rakenteeltaan. Etsivät joutuvat selvittämään vanhan päiväkirjan perusteella aarteen piilopaikkaa. Henkilöjoukkoon kuuluu niin rakastunutta sabotoijaa kuin merirosvon jälkeläisiäkin. Viihdyttävää. Ihan nuorruin hetkeksi :-)

Siri Hustvedt - Lumous

2011-10-04T09:31:00.008+03:00

En ollut aikaisemmin lukenut yhtään Hustvedtin kirjaa. Blogistanian kirjoitusten perusteella odotukset olivat korkealla - sen verran moni on faniksi tunnustautunut. Silti kirja pääsi yllättämään. Jotenkin en osannut odottaa kirjasta välittyvää ahdistavaa tunnelmaa.

Kyseessä ei ole perinteinen dekkari eikä siinä edes varsinaisesti ratkaista mitään salapoliisiarvoitusta. Silti lukija yrittää vihjeistä ymmärtää, mitä oikein on tapahtumassa.Romanttiseen kauhukirjallisuuteenkaan en tätä teosta luokittelisi, vaikka juonen keskiössä onkin Lilyn miltei pakkomielteinen ihastus Edward Shapiroon, kadun toisella puolela asuvaan taidemaalariin ja jonkinlainen rakkaus myös johtaa lopun tragediaan.

Psykologinen trilleri lienee lähinnä oikeaa määritelmää. Jännitys tiivistyy eleettömällä kerronnalla ja miltei julmalla tavalla kuvata henkilöhahmoja heidän omituisuuksiaan korostaen. Vanhat tapahtumat aina elävältä haudatusta äidistä hukutettuun pikkutyttöön luovat tarinaan omaa jännitettään ja pakottavat analysoimaan niiden mahdollisia vaikutuksia osallisina olleisiin.

Mitä kirjassa sitten oikeastaan tapahtuu ? Pikkukaupungin teatteriryhmä valmistautuu Kesäyön unelman esitykseen. Änkyttävä,hiljainen poika puhkeaa kukkaan keijun roolissaan. Lily ja Edward aloittavat suhteen. Lily tutustuu paremmin naapurin vanhaan Mabeliin, joka auttaa häntä Hermian roolin työstössä. Mies nähdään kantamassa kuollutta naista. Kaikki, näennäisesti irralliset ja pitkälti banaalit tapahtumat on taitavasti kudottu yhteen. Ainakin minua ahdisti tunnelman patoutuminen.

Hustvedtiä ei siis ole kehuttu turhaan. "Lumous" on vahva näyttö taitavalta kirjoittajalta. Täytyy varmaan lukea muitakin hänen kirjojaan. Tosin menee varmaan johonkin myöhäisempään aikaan. Nyt tekee enemmän mieli lukea jotain kaunista tai kevyttä ja parantavaa. Tässä kirjassa oli enemmänkin painajaisten aineksia.

Keittokirjojen aatelia

2011-09-30T11:52:00.005+03:00

On olemassa ainakin kolmenlaisia keittokirjoja. Osaa lukee pelkästään hyviä reseptejä bongatakseen. Toiset avaa anekdoottien ja reseptien takia. Sitten on vielä niitä, joita selailee ihan vain tunnelmaan päästäkseen ja inspiraation vuoksi. Nigel Slaterin "Keittiöpäiväkirjat" kuuluvat viimeiseen kategoriaan.

En bongannut kirjasta yhtään varsinaista reseptiä kokeiltavaksi, mutta päivän ruokavalinta oli lähtöisin päiväkirjamerkinnöistä useammin kuin kerran. Esimerkkinä mainittakoon tomaattikeitto, jonka lopullinen toteutus sitten tapahtui vähän eri reseptejä sekoittelemalla.

Sinänsä kirja on idealtaan hyvinkin yksinkertainen. Jokaiselle kuukaudelle on valikoitunut lyhyempiä ja pidempiä päiväkirjamerkintöjä. Merkinnät käsittelevät yksinomaan säätä, ruokaostoksia ja mitä tuli päivän mittaan syötyä. Osassa merkintöjä on mukana reseptejä. Ajatuksena ei siis kummoinenkaan, mutta jollain tavalla merkinnöistä huokuu rakkaus ruokaan ja ruoanlaittoon, joka ainakin minua inspiroi itsekin tarttumaan kauhan varteen. Lisäksi pystyy Suomessakin samaistumaan Nigel Slaterin huokailuihin hedelmien tilasta ostohetkellä tai siitä, miten työlästä voi olla löytää erikoisempia ainesosia.

Tarkoituksenani oli lueskella kirjaa iltaisin kuukausi kerrallaan, mutta jossain kohtaa huomasin lukevani jo joulureseptejä vaikka oltiinkin syyskuussa. Siispä antauduin suosiolla lukemaan kirjan kokonaan. Tulen tosin varmasti palaamaan eri kuukausiin, kun kokkausinspiraatio on kadoksissa ja perheellä nälkä.

Uutta ulkoasua

2011-09-29T08:27:00.002+03:00

Pitipä heti ruveta kokeilemaan, kun bloggeriin tuli uusia ulkoasuja... Pikaisella näppäilyllä valitsin tällaisen, syksyisen asun. Sopii ainakin tällä hetkellä ulkoilman harmauteen - vettä ei sentään vielä tipu.

Täytyy tutkailla lisää, kunhan vauveli jossain vaiheessa (toivottavasti) simahtaa päiväunille.

Miltäs tämä teistä lukijoista näyttää ?

Ranskalaisiin ja ruokaan liittyviä ahaa-elämyksiä

2011-09-22T13:34:00.008+03:00

Joku oli palauttanut kirjastoon yhdessä Muriel Barberyn Kulinaristin kuoleman ja Siilin Eleganssin. Pakkohan ne oli sitten lainata. Minä tosin tulen palauttamaan ne eri aikoihin, joten seuraava ei samanlaista elämystä tule saamaan. Äitiyslomalaiselle ovat kirjastoreissutkin kullanarvoista aktiviteettia - pääsee ulos neljän seinän sisältä, vaikka sitten menisikin pelkästään palauttamaan lainattuja kirjoja yhden kerrallaan...

Kulinaristin kuolema on kokoelma lyhyitä lukuja, joissa pääasiassa on äänessä kuolemaa tekevä kuuluisa ruokakriitikko. Jotain pääsevät sanomaan sentään myös perheenjäsenet ja muut lähiympäristön ihmiset (ja eläimet). Kriitikko itse etsi elämänsä viimeiseksi makuelämykseksi jotain lapsuudesta kumpuavaa nautintoa, jota hän ei millään saa mieleensä. Samalla hän käy läpi eri kulinarismin alueisiin liittyvää muistoa. Muut kertojat lähinnä vatvovat kriitikon egoistista suurmiehen olemusta ja omaa suhdettaan siihen.

Kirja on viihdyttävä ja kompakti paketti, vaikka hahmot ehkä jäävätkin vähän pinnallisiksi eikä varsinainen tarinajuoni ole kummoinenkaan. Minä nautin erityisesti kirjan kuvauksesta ranskalaisten suhtautumisesta ruokaan. Tunnistin tuosta aterioiden ja ruoka-aineiden yksityiskohtaisesta määrittelystä montakin piirrettä toisesta puoliskostani. Ravintolamenuiden muistelemisessa miltei suuremmalla hartaudella kuin seurana olleiden ihmisten on myöskin jotain kovin ranskalaista. Tosin täytyy myöntää, että ruoka on muuttunut itsellenikin polttoaineesta nautinnon lähteeksi ja keskustelujen aiheeksi näinä melkein kahtenakymmenenä yhteisenä vuotena. Ja miksei olisi muuttunut, kun miltei päivittäin miehen ensimmäinen kysymys puhelimessa tai illalla nähtäessä on ollut :"Mitä söit tänään lounaaksi? Oliko hyvää?"

Suru- ja ilkeämielistä - Kazuo Ishiguro :Yösoittoja

2011-09-18T14:49:00.006+03:00

Tämä kokoelma novelleja sai minut entisestäni vakuuttumaan Ishiguron taitavuudesta. Miten joku voikin kirjoittaa kauniisti vähän surumielistä tunnelmaa ja samalla pistellä vähän ilkeästikin niin kitaransoittoon aikaansa "tuhlaavaa" nuorta muusikonalkua kuin ikääntynyttä iskelmätähteäkin.

Kirjassa on viisi tarinaa, jotka yhdessä muodostavat kehän löyhien linkkien välityksellä. Linkki voi syntyä samasta henkilöhahmosta (iskelmätähden vaimo on saksofoninsoittajan naapuri hotellissa), samasta paikasta (San Marcon aukio Venetsiassa) tai toistuvasta teemasta (meneekö elämä hukkaan, kun pyrkii muusikoksi eikä saavuta mainetta ja kunniaa? Mihin kaikkeen pitää olla valmis menestyksen varmistamiseksi ?).

Jokainen novelli kertoo täyden tarinan huolimatta vähäeleisestä ja pohtivasta tyylistä. Jokaisen tarinan jäljiltä on pakko pysähtyä hetkeksi miettimään.

Ishiguro on kovaa vauhtia kohoamassa yhdeksi suurista suosikeistani. "Pitkän päivän ilta" jo oli upea, tämä teos vain vahvisti korkeaa arviota kirjailijan taidoista. Kaipa minun on pakko uskaltautua niihin vielä vähän raskaampiin teemoihin, joita kirjastossa tältä kirjailijalta vielä vähän välttelin...

Välipala : Cecelia Ahern : Mitä huominen tuo tullessaan

2011-09-14T08:03:00.007+03:00

Jos Kazuo Ishiguron Pitkän päivän ilta oli kuin hienostunut iltapäivätee luksushotellissa ja Martinin Game of Thrones pitkän kaavan mättöillallinen, niin Ahernin romaania voitaneen kutsua välipalaksi nuorison suosimassa burgerilassa. Pikaisesti kulutettu eikä jäljelle jää kuin lievä ähky.

Kertojaminä on 16-vuotias Tamara, jonka elämä muuttuu isän kuoleman myötä. Poissa on luksuskoti ja hemmotellun lapsen elämäntapa, tilalla vanhan kartanon mailla oleva talo ja äidin kanssa asuminen sedän ja tädin luona. Elämästä voisi tulla tosi tylsää, mutta onneksi kirjastoautosta löytyy salaperäinen päiväkirja, joka kertoo Tamaralle aina seuraavan päivän tapahtumat. Niin, ja löytyyhän sieltä komea kirjastonhoitajakin. Vähitellen myös sedästä ja tädistä ilmaantuu näkyviin omituisia puolia ja tulipalossa tuhoutuneen kartanon salaisuus vetää Tamaraa vastustamattomasti puoleensa.

Kirjastontäti oli laittanut kirjan selkämykseen punaisen sydämen romantiikan merkiksi. Minä olisin lisäksi pistänyt romaanin nuoriso-osastolle. Sen verran tutusta tarinakuviosta on kyse sellaiselle, joka näitä samantyyppisiä tarinoita kahlasi urakalla läpi omina teinivuosinaan. Tarinan lopputulos on hyvinkin ennustettavissa ja koko päähenkilön ajattelutapa vetoaa todennäköisesti enemmän nuorisoon kuin tällaiseen "varttuneempaan" lukijaan.

Ei tämä nyt varsinaisesti huono ollut, mutta en taida kuulua kohderyhmään. Minulle tämä oli lähinnä 400-sivuinen pikavälipala, joka tuli lukaistua vauvanhoidon ohessa vähän yli päivässä... Ei vaatinut keskittymistä eikä minkäänlaista aivotyötä.

Italo Calvino : Koko kosmokomiikka

2011-09-11T14:54:00.010+03:00

On tämä bloggaustahti taas hidastunut. Lukemisen sijasta on aikani kulunut iltaisin esikoisen läksyjen vahtimiseen. Saatiin opettajalta viesti, että oli ollut osa läksyistä tekemättä useampana päivänä. Ja minä kun olin tyytyväinen pojan tehdessä kotitehtäviä. Vähän kyllä ihmettelin, että onpas kevyttä vielä kolmannella luokalla. Teki mokoma näyttävästi vain ne helpot ja jätti kylmästi vihkotehtävät kokonaan. Varsinainen... No, kiinni jäi ja nyt ovat sitten äiti ja papa olleet vuorotellen niskassa tutkimassa kaikki kirjat ja vihot moneen kertaan. Toivottavasti oppi jotain.

Tähän tilanteeseen on kirjastosta lainaamani Italo Calvinon Koko kosmokomiikka itse asiassa sopinut oikein hyvin. Kirja sisältää 24 kosmisiin faktoihin perustuvaa novellia, jotka antavat sopivan absurdin tausta läksyvahtimiselle. Kaikissa tarinoissa on kertojana Qfwfq, joka on elänyt aikojen alusta lähtien, ottaen milloin minkäkin aikakauteen sopivan hahmon alkumateriasta mammutteihin ja taas ihmiseen.

Jokaisen tarinan alussa kerrotaan yksi fakta tai tieteen lauselma, jonka pohjalta Qfwfq kertoo anekdoottinsa. Tutustumme lintujen syntyyn, elämän siirtymiseen vedestä maalle, alkuräjähdykseen ja moneen muuhun mielenkiintoiseen seikkaan. Jokaisesta on Calvino luonut meille tarinan, joka absurdiudessaan viihdyttää, mutta samalla pakottaa miettimään piileviä yhtymäkohtia nykymaailmaan.

Ajoittain Calvino esittää meille kirpeääkin kritiikkiä nykymaailman kaupallisuutta ja pinnallisuutta kohtaan. Vai mitä sanotte siitä, että Tuotantoa palvovat ihmiset Kulutuksen juhlapäivänä vangitsevat vanhan ja kuluneen kuun kaatopaikalle ? Tai siitä, että dinosaureista kertovassa tarinassa hyökkäystä vastaan puolustautumisen johto annetaan muukalaiselle, koska "... oli selvää, että tulokkaille oli helpointa antaa komento minun käsiini, antaa kaikki vastuu muukalaiselle, joka saattoi yhtä hyvin olla heidän pelastajansa kuin tappion tullen myös syntipukki, jolla vihollinen hyvitettäisiin..."

Kaikkiaan teos on tuottanut minulle nautinnollisia lukuhetkiä sekä ajoittaista hihitystä, joka useammin kuin kerran katkesi kirpeän sarkasmin oivallukseen. Suosittelen.